Hei, me muutettiin!

Aluksi lienee paikallaan lyhyttäkin lyhyempi esittely ennen kuin siirrytään varsinaiseen asiaan - eli remppaan ja elämään. Ja varsinkin remppaelämään.

Olemme aviopari, joka on ylläpitänyt yhteistä taloutta reilut pari vuotta - ja sitä ennen napsineet parhaat päältä molempien omista talouksista. Olemme kolmekymppisiä (olemme jo olleet sellaisia monta vuotta ja tulemme olemaan vielä useamman), työssäkäyviä, lapsettomia, hillittyjä, vastuullisia, perinteisiä, kotona viihtyviä ja (nykyisin molemmat) kilttejä. Eli siis aika monen mielestä aika tylsiä. Siksipä olemme tosi onnellisia ja kiitollisia, että pitkän etsimisen jälkeen löysimme nimenomaan toisemme.



Meidän lisäksemme taloutemme vahvuuteen kuuluu kaksi (koira)narttua. Toinen terrieri ja toinen spanieli. Niistä molemmet alkavat jo olla aika vanhoja. Se näkyy lähinnä siinä, ettei niiden enää tarvitse (omasta mielestään) totella, noudattaa yli kymmenen vuoden takaisia sääntöjä, kuunnella ketään tai uskoa mitään. Niinpä ne ovat sekä vallanneet olkkarin sohvan ja makkarin sängyn että oikeuttaneet itsensä kommentoimaan naapurien kulkemisia ja päättäneet vaeltaa ulkona sinne minne nenä vie.

Tällaisena nelikkona olemme siis tänä syksynä muuttaneet uuteen kotiin.


Kotien osalta meidän yhteiseen aikaamme mahtuu useampia vuokrakoteja ja niistä luopumisia, äidin kanssa asumista, muuttoja, asuntojen etsimistä, myymistä, ostamista ja omistusasumista monella eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Yhden isommman projektin olemme jo ehtineet viedä alusta loppuun, kun remppasimme, kalustimme, sisustimme ja myimme isohkon kerrostaloasunnon.

Tämä nykyinen Kämpistä Kotiin -projekti alkoi viime keväänä, jolloin meillä siis oli vielä kaunis, avara, valoisa, tilava ja kiva koti - mutta väärässä paikassa. Nyt meillä on asunto, jossa pitää aloittaa kaikki taas alusta: remppa, kalustaminen, sisustaminen ja asuminen.

Mutta valtavasta työmäärästä, stressistä, suunnittelusta, alusta alkamisesta ja muiden moninaisista kommenteista huolimatta jotenkin meistä vain tuntuu siltä, että olemme tulleet viimein ihan oikeasti yhteiseen Kotiin.




Terveisin, I