Eräskin keskustelu työnjaosta

Työnjako meillä tässä uudessa kodissa on vanhastaan hyväksi havaittu ja selkeä: se tekee, joka ehtii, jaksaa, viitsii ja katsoo asiakseen. Toistaiseksi se on täälläkin toiminut aika kivuttomasti. Tosin eipä meidän kahden aikuisen ja kahden nartun huushollissa kovin paljoa ole tekemistäkään. Ihmiset ovat lähinnä töissä ja koirat lähinnä ovat.

Jos olemme samaan aikaan vapaalla, meillä saattaa kotitöiden tekeminen mennä vaikkapa näin:
V: "Pitäisikö meidän järjestää tuo kylppäri?"
I: "No, en minä ainakaan, minulla on muuta. Olen suunnitellut jo omat tekemiseni. Järjestä ite."
V kohta: "Muru, järjestetäänkö kylppäriä yhdessä?"
I: "Ei, minä en! Tee ite!"
V: "Mutta se olisi hyvä järjestää. Voitko auttaa minua?"
I tulistuen: "Voi vitsit, järjestetään sit! Eihän minun tekemisilläni ole mitään väliä."
*Kylppäriä järjestetään. I kiukuten, V varoen. Lopulta kylppäriä on järjestelemässä I, sillä V tekee jotain muuta. Esimerkiksi töitä.
I myöhemmin: "Muru, oli se aika kiva juttu, että järjestettiin yhdessä kylppäri."
V: "Enkös sanonutkin!"
<3

Tulevassa kodin remontissa työnjako on vielä tätäkin selkeämpi: V suunnittelee, ajattelee ja tekee, I kommentoi, käyttää veto-oikeuttaan ja marmattaa. Jostain syystä kumpikin on oikeastaan aika tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen

Terveisin, I

Joulupallot

Meillä on jännittävä tilanne juhlien vieton suhteen. Minun mielestäni mikään panostus tai valmistautumisaika ei lähtökohtaisesti ole liikaa. V:n mielestä mikään ei ole lähtökohtaisesti rasittavampaa kuin hössöttää ruoista tai laittamisista tai kutsumisista tai siivoamisista monta päivää etukäteen. 

Viisi vuotta sitten olimme siinä tilanteessa joulun suhteen, että minä vietin sitä lapsuuden perheeni kesken niin perinteisen kaavan mukaan kuin vallitsevissa olosuhteissa suinkin kykenin ja V vietti, jos vietti.

Tänä jouluna olemme siinä tilanteessa, että V:n mielestä jouluvalojen ja -tunnelman tekeminen näin marraskuussa ei ole yhtään huono idea ja minä en ole uhrannut juuri ajatustakaan sille, millainen joulu meille tulee. Äkkinäinen voisi nähdä tässä romanttista yhteen kasvamista. Minun mielestäni se on pääasiassa käytännöllistä järkevyyttä ja kompromissien tekemisessä kehittymistä.

Joka tapauksessa joulu hiipii kotiimme ja me molemmat olemme siitä innoissamme. 

V lämmittää glögiä ja minä neulon joulupalloja. 

Tämän uuden remppaprojektin myötä olemme myös löytäneet ennen V:n mielestä tylsääkin tylsempään ("mitä minä teen, jos sinä vain istut kutomassa?!") neulomisharrastukseenikin hyvän kompromissin: minä voin kutoa, jos V voi tehdä 3D-malleja ja etsiä tietoa siitä, kuinka viemärit saa siirrettyä. Eikä kummankaan tarvitse olla kiinnostunut siitä, mitä toinen näpertää. Vasta lopputulos on ratkaiseva.

Terveisin, I

Sunnuntaitunnelmia

Niistä hetkistä, kun on yhteinen, kiireetön ja vapaa viikonloppu, on syytä ottaa kaikki irti. Kuluneena viikonloppuna onnistuimme siinä.

Lauantaina kävimme anoppini luona. Siellä lihapatojen, saunan ja sisustuslehtien ääressä muistelimme aiemmin päivällä tapahtunutta: olimme nimittäin ensimmäistä kertaa yhdessä pelaamassa tennistä. Olen vähän myöhässä espoolaistunut ja alkanut ottaa tennistunteja. Keskiviikkoiltaisin tunnen oloni todelliseksi pikkuvaimoksi, kun opettelen yläkierteitä, rystyjä, joustoja, kurkottamisia, kämmenlyöntejä, pallottelua ja oikeita asentoja, jotta voin sitten kesällä käydä mieheni kanssa vähän lyömässä. Vaikka ihan rehellisyyden nimissä on sanottava, että aika kiva lajihan se on esim. juoksemiseen verrattuna: siistit sisätilat, kivat vaatteet ja lihasten lisäksi aivotkin käytössä.




















Sunnuntaina tunnelmoimme kiireettömän ulkoilun, karjalanpaistin, kotoilun, korvapuustien, sisustusinspiraatioiden, jouluun virittäytymisen ja vieraan merkeissä. Pääministerisomessa sitä varmaan kutsuttaisiin akkujen lataamiseksi.

PS. Olemme saaneet muutaman vuorokauden mittaisten, rappunaapureillekin kantautuneiden "keskustelujen" jälkeen valmiiksi ensimmäisen luonnoksen uudesta huonejaosta. (V laittanee siitä tarkempaa infoa, minulle hepreakin on auennut paremmin kuin tuo 3D-mallinnus.) Olen niin ylpeä meistä!

Terveisin, I

Hyvin suunniteltu on.... tekemättä

Onnistuneet remontit alkavat huolellisella suunnitelulla, ammattilaisten konsultaatioilla, materiaalivalinnoilla, rautakaupassa juoksemisella jne jne... No ei tässä tapauksessa.

Nyt eletään 2010 lukua ja ihminen on käynyt kuussa, miksi turhaan siis tekemään asioita totutulla tavalla. 

Ajatus on seuraava. Tehdään 3d malli tietokoneella, joka vastaa 10 cm tarkkuudella asuntoa. Tästä mallista voimme päätellä monta asiaa (ja välttää monta riitaa). Ensinnäkin voimme arvioida tarvittavan rakennusmateriaalin määrän, tehtävät muutokset sekä ennen kaikkea kokeilla erilaisia ratkaisuja ja miltä ne näyttävät käytännössä ennen kalliita investointeja. Tarvittavien rakennusmateriaalien määrän tietäminen helpottaa myös kustannusten arvioimisessa sekä ennen kaikkea kilpailuttamisessa. 

Ainoa ongelma on tietysti se, että emme osaa käyttää vielä muuta kuin Ikean 3d ohjelmaa keittiösuunnitteluun. Tarkoitusta varten on hankittu ilmainen 3d ohjelma Blender 2.6.0 (blender.org) ja siihen Archimesh lisäosa, joka mahdollistaa yksinkertaisten arkkitehtuurien kuten seinien ja ikkunoiden mallintamisen suht. pienellä vaivalla. Tämä tulee kuitenkin vaatimaan huomattavasti opiskelua. Alla kuvia mihin tilaan ollaan päästy alle viikon opiskelulla. Valot, pinnat jne eivät vielä vastaa oikein mitenkään todellisuutta, mutta asunnon mittasuhteet alkavat jo hahmottua.

Terveisin, V

Kerrostalo? Keskustasta?!

Olemme pitkien pohdintojen jälkeen päätynyt asumaan kerrostaloon Helsinkiin.

Me olisimme voineet muuttaa puutaloon Länsi-Uusimaalle, kivitaloon Vantaalle, rivariin Espooseen tai uuteen asuntoon jonnekin. Mutta muutimmekin vanhaan funkiskerrostaloon Töölöön.

Miksi ihmeessä, kyselee moni. Mitä te siellä teette? Siellähän on hirveästi meteliä, ihmisiä, saasteita, ruuhkaa. Koirien kanssa siellä ei ainakaan voi asua, asfaltillako ne kaiken aikaa ulkoilee. Eihän sinne saa edes autoa parkkiin. Kaikki aika menee siihen, että etsii parkkipaikkaa. Ei noin vilkasliikenteisen kadun varrella pysty elämään. Me ei ainakaan tulla kylään, kun sinne on niin vaikea ajaa. Siellä on niin tupaten täyttä. Luontoa ei ole missään, kamala betoniviidakko. Eihän noissa vanhoissa taloissa ole mitään mukavuuksia. Miten siellä pystyy lastakaan kasvattamaan. Mitä, eikö teillä ole saunaa? Koko taloyhtiössä!?

Meidänhän ehdottomasti kuuluisi muuttaa pientaloon joko lähiöön tai mielummin maalle: olemme perheenperustamisiässä, meidän kaikki veljet asuvat omakotitaloissa, meillä on vakkarityöt ja opinnot päätöksessään, emme ole Helsingistä kotoisin, meillä on kokonaista kaksi koiraa, pidämme pihalla puuhailusta, omistamme auton - ja sitä paitsi, mikä kaiketi tärkeintä, kaikki ajattelivat, että me muutamme omakotitaloon! Ei meidän kuulu asua kerrostalossa keskustassa.



Tähän ratkaisuun on aika monta syytä.
Ensinnäkin päätimme valita niin riskittömän asumisvaihtoehdon kuin keksimme.
Toiseksi halusimme huolettomuutta pitkälle tulevaisuuteen.
Kolmanneksi pidämme turvallisuudesta ja helppoudesta asumisessa.
Ja sitä paitsi meidän mielestä meri, luonto, helpot kulkuyhteydet mihin vain, kulttuuri, kauniit talot ja kaupunkilaiset ihmiset ovat aika kivoja juttuja. Vaikka meidän kuuluisikin asua omakotitalossa maaseudun rauhassa.

Ja kuitenkin jostain syystä meillä on käynyt paljon enemmän vieraita täällä kuin entisessä kodissamme. Vaikka tämä onkin niin kovin hankala asunto hankalassa paikassa. Kuulemma.


Terveisin, I

Hei, me muutettiin!

Aluksi lienee paikallaan lyhyttäkin lyhyempi esittely ennen kuin siirrytään varsinaiseen asiaan - eli remppaan ja elämään. Ja varsinkin remppaelämään.

Olemme aviopari, joka on ylläpitänyt yhteistä taloutta reilut pari vuotta - ja sitä ennen napsineet parhaat päältä molempien omista talouksista. Olemme kolmekymppisiä (olemme jo olleet sellaisia monta vuotta ja tulemme olemaan vielä useamman), työssäkäyviä, lapsettomia, hillittyjä, vastuullisia, perinteisiä, kotona viihtyviä ja (nykyisin molemmat) kilttejä. Eli siis aika monen mielestä aika tylsiä. Siksipä olemme tosi onnellisia ja kiitollisia, että pitkän etsimisen jälkeen löysimme nimenomaan toisemme.



Meidän lisäksemme taloutemme vahvuuteen kuuluu kaksi (koira)narttua. Toinen terrieri ja toinen spanieli. Niistä molemmet alkavat jo olla aika vanhoja. Se näkyy lähinnä siinä, ettei niiden enää tarvitse (omasta mielestään) totella, noudattaa yli kymmenen vuoden takaisia sääntöjä, kuunnella ketään tai uskoa mitään. Niinpä ne ovat sekä vallanneet olkkarin sohvan ja makkarin sängyn että oikeuttaneet itsensä kommentoimaan naapurien kulkemisia ja päättäneet vaeltaa ulkona sinne minne nenä vie.

Tällaisena nelikkona olemme siis tänä syksynä muuttaneet uuteen kotiin.


Kotien osalta meidän yhteiseen aikaamme mahtuu useampia vuokrakoteja ja niistä luopumisia, äidin kanssa asumista, muuttoja, asuntojen etsimistä, myymistä, ostamista ja omistusasumista monella eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Yhden isommman projektin olemme jo ehtineet viedä alusta loppuun, kun remppasimme, kalustimme, sisustimme ja myimme isohkon kerrostaloasunnon.

Tämä nykyinen Kämpistä Kotiin -projekti alkoi viime keväänä, jolloin meillä siis oli vielä kaunis, avara, valoisa, tilava ja kiva koti - mutta väärässä paikassa. Nyt meillä on asunto, jossa pitää aloittaa kaikki taas alusta: remppa, kalustaminen, sisustaminen ja asuminen.

Mutta valtavasta työmäärästä, stressistä, suunnittelusta, alusta alkamisesta ja muiden moninaisista kommenteista huolimatta jotenkin meistä vain tuntuu siltä, että olemme tulleet viimein ihan oikeasti yhteiseen Kotiin.




Terveisin, I